Forever alone

Mä tunnen itteni niin yksinäiseks. Jos joskus erehtyy sanoo et "Ei nyt. En jaksa oon masentunu..." Yleensä vastaus on on et "Etsä voi olla masentunu. Kyl mä tietäisin millasta se on koska mun äitillä oli masennus.."  Vittu sori jos elämä mulla on helvettiä eikä aina vaa jaksa kulkee tuol tekohymy naamas liisteröitynä ja sit joskus tuntuu et oon masentunu.

 Kun meen mun huoneest olohuoneesee niin meen ison peilin ohi. Ja sit aina tyhmänä katon sinne ja nään hirviön. Mä en kestä sitä enää. Mun on pakko tehä jotai nopeesti. Siks alotan nyt vesipaaston.  Päätin et se kestää jouluun asti.  Ja jouluna kun on pakko syödä syön. Sitten oksennan tai hankkiudun siitä jotenkin muuten eroon. 

 En kestä enää tätä tuskaa. Mulla on iha järjetön ikävä mun ihastusta ja nään sen vasta ehkä ens kuun lopussa. En ees tiiä voiks tätä sanoo enää ihastumiseks koska must tuntuu et oon rakastunu.  Ja se pahentaa mun kipua. Itken joka ilta ihatukseni puolesta ja silloin tuntuu aina enemmän yksinäiseltä. 

Miks elämän pitä olla näin monimutkaista?



     Kiitos kun luit blogini :)

Kiitos kaikille lukijoille

Ensinnäkin  haluan kiittää kaikkia teitä ketkä ootte viittiny lukea blogini. Elämä mulla on oikeastaa liiankin usein haastavaa. Se piristää kun näkee että blogiani on luettu. Kiitos. 

 Mutta tänään taas kun illalla kirjoittelen niin en voi sanoa muuta kun että ahdistaa tosi paljon. Söin ku hevonen ja paino nousee pilviin. Anteeksi jos blogini on nyt vähän masennuksen tuntuinen mutta sellaista mun elämä vaan on. Tänään en oo viillelly mutta ei se kaukanakaan oo ollu. 

Koitan ajatella jotakin positiivista tästä päivästä mutta ei ole muuta kun koenumerot. Ja nekin on hyviä vaan siks että saan ajatella jotain muuta kun läskejäni tai ihastustani. Eli niinku opiskelen ahkerasti et aattelen jotain muuta kun läskejäni tai ihastustani.

Unohdin kertoa muutamia kohtuullisen tärkeitä juttuja viime blogissani mitkä saattaisi kiinnostaa lukijoita. Eli ensinnäkin olen tyttö. 14 vuotias eli pääsen ripille ens kesänä. 

Muutamia kuvia mitä tähän blogiin liitin en ole itse ottanut. Kiitos kun luit blogini :)

           

Vähän taustaa musta

No siis mun elämästä kerron niin paljon kun vaan voin ilman että mua voitais tunnistaa. No mun vanhemmat on eronnut jo kauan sitten ku olin iha pieni. Mulla on ongelmia syömisen kanssa ja puran pahaa oloo viiltelemällä. Tätä blogia en olis muuten alottanu ellei olis ollu tää tunne et pakko kertoo jollekki. No niinhän m nyt teen. Mun "ystävistä" ei ota selvää mitä ne musta aattelee.
  Takas mun syömisvammailuu: Aamusin syön yleensä jotakin mikä edistää vatsan toimintaa ja vähäkalorista. Koulussa syön vain vähän. Ja sitten kun meen kotiin alkaa jumalaton ahmiminen! Ja sit illalla alkaa ahdistaa kaikki syödyt kalorit joten alan tekee lihaskuntoo. Yritän tosissani laihuttaa joulukuun loppuun mennes mut ku ahmiskelen nii ei paino tipu.
 Ja sit vähä taustaa viiltelylle: Koska kotona mua aina haukutaa ja kiusataa  on yleensä tuloksena viiltely. Teen sen yleensä siks et fyysistä kipua on helpompi sietää kun henkistä. Useimmiten viiltelen neulalla. Se tekee tarpeeks kipeetä et voi unohtaa muut. Tää saattaa kuulostaa hullulta ja haluisin perustella paremmin mut jos sattuiski nii et joku tuttu lukis tätä olisin kuses.


Kiitos kun luit blogini :)