Forever alone

Mä tunnen itteni niin yksinäiseks. Jos joskus erehtyy sanoo et "Ei nyt. En jaksa oon masentunu..." Yleensä vastaus on on et "Etsä voi olla masentunu. Kyl mä tietäisin millasta se on koska mun äitillä oli masennus.."  Vittu sori jos elämä mulla on helvettiä eikä aina vaa jaksa kulkee tuol tekohymy naamas liisteröitynä ja sit joskus tuntuu et oon masentunu.

 Kun meen mun huoneest olohuoneesee niin meen ison peilin ohi. Ja sit aina tyhmänä katon sinne ja nään hirviön. Mä en kestä sitä enää. Mun on pakko tehä jotai nopeesti. Siks alotan nyt vesipaaston.  Päätin et se kestää jouluun asti.  Ja jouluna kun on pakko syödä syön. Sitten oksennan tai hankkiudun siitä jotenkin muuten eroon. 

 En kestä enää tätä tuskaa. Mulla on iha järjetön ikävä mun ihastusta ja nään sen vasta ehkä ens kuun lopussa. En ees tiiä voiks tätä sanoo enää ihastumiseks koska must tuntuu et oon rakastunu.  Ja se pahentaa mun kipua. Itken joka ilta ihatukseni puolesta ja silloin tuntuu aina enemmän yksinäiseltä. 

Miks elämän pitä olla näin monimutkaista?



     Kiitos kun luit blogini :)