Tän hetkistä fiilistä on mahdotonta kuvailla. Itken. Itken niin paljon että päätä alkaa särkeä. Kaikki johtuu mun elämästä. Lapsuudesta. Mulla ei oo ikinä ollu läheinen suhde mun vanhempiin. Jokaisen henkilökohtaisen jutun kertomista tai pyytämistä on vaikea esittää. Esim jotain murrosikään liittyvää kuten menkat. Kaikki mikä liittyy siihen on vaikeaa kerrottavaa.
Eläimiä olen aina rakastanut. Varsinkin kissoja. Itselläni on ollut kolme lemmikkiä.. Kaikki on kuollut. Nyt on vain yksi ihana lemmikkini. Mutta eräänä kauniina päivänä se kuitenkin vain lähtee eikä koskaan tule takaisin. Niin ne muutkin on vain kadonnut. Joka ilta itken myös niiden puolesta. Mulla on ihan hirveen ikävä niitä <3
Kukaan ei kuuntele mua. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Olis ihanaa saada vertaistukea tähän tilanteeseen. Mutta se on mahdotonta. Mun elämä haisee. Syömisvammailu jatkuu ja ahdistus kasvaa. Koulussa en oikeastaan syö ollenkaan. Kotiin päästyäni en vain voi vastustaa kiusausta ja alkaa jumalaton ahmiminen. Illalla ahdistus kasvaa lähes sietämättömäksi joten menen saunaan. Saunassa pidän pyyhettä ylläni. En vain voi katsoa läskiä kroppaani alasti. Siksi lähes kidutan itseäni ja heitän löylyä niin kauan että melkein pyörryn. Siinä vaiheessa lähden pois. Juomaan vettä. Ja sitten menen takaisin saunaan. Ja heitän löylyä. Kunnes taas meinaan pyörtyä. Sama voi toistua monta kertaa.
Kaikkea tätä on vaikea selittää mutta yksinkertaisesti kaikki mitä olen kirjoittanut johtuu ahdistuksesta. Kun olen ahdistunut haluaisin viillellä. Se auttaisi. Mutta lopetan. Lupasin. Yritän parhaani.
Keskiviikkona luultavasti lisää.
Kiitos kun jaoit suruni <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti